torstai 20. huhtikuuta 2017

Malagassa

Käytiin tiistaina (18.4.) Malagassa vähän kiertelemässä ja katselemassa. Päivän aikana ehdimme Euroopan korkeimpaan maailmanpyörään, merenkulkumuseoon, veneretkelle, Gibralfaron linnaan ja automuseoon. 

70  metriä korkea maailmanpyörä
Satama-aluetta
Merenkulkumuseon parvekkeelta 
Centro Pompidou
Malagan Paseo Maritimo Pablo Ruiz Picasso
Gibralfaron linnasta Malagaan päin
Linnan sisäpihaa
Automuseossa oli myös eri aikakausien vaatteita, osa oli julkisuudesta tuttujen henkilöiden ja osa elokuvista tuttuja. Alle laitan muutaman kuvan automuseosta.












Enää ei ole montaa päivää lomaa jäljellä. Keskiviikko iltana lentokentälle ja torstaina aamulla olen sitten Suomessa. Shoppailua, rentoutumista, hyvää ruokaa ja mukavia hetkiä mahtuu vielä näihin viimeisiinkin päiviin! 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Semana Santa

Pääsiäisviikko, eli Semana Santa. 

Semana Santa kestää viikon, se lähtee käyntiin palmusunnuntaina ja päättyy pääsiäissunnuntaina. Isommissa kaupungeissa menee koko viikon ajan kaduilla kulkueita jotka koostuu eri veljeskunnista, pienemmissä kaupungeissa kulkueita näkee vain tiettyinä päivinä. 

Veljeskuntiin kuului kaiken ikäisiä vauvasta vaariin, oli miehiä, naisia, tyttöjä ja poikia. 
Lapset eivät tietenkään kantaneet patsaita vaan heiluttivat suitsukkeita, kantoivat kynttilöitä, kulkivat keppien ja muiden koristeiden kanssa. 
Jokaisella veljeskunnalla oli eri väriset asut joita tehtiin ja suunniteltiin monta kuukautta ennen Semana Santaa.

Olin muutamana päivänä katsomassa täällä Fuengirolassa pääsiäiskulkueita, enkä osaa sanoin kuvailla sitä tunnelmaa mikä silloin oli kun olin niitä katsomassa. Se on ainutlaatuista, eikä samaa tule kokemaan Suomessa.

Kuvia veljeskuntien kulkueista.
Päivälläkin oli porukkaa seuraamassa ensimmäistä kulkuetta








Lapset keräsivät kynttilöistä steariinia 

Kelloa lyötiin aika kun patsas nostettiin ja laskettiin



Jokaisella veljeskunnalla oli oma soittokunta
 


Kävin myös Malagassa ja Mijaksessa kuluneella viikolla, joten ihan muutama kuva myös niistä. 
Malagan satamaan matkalla
Satamasta Malagan kaupunki
Mijaksesta Turistikatu
Mijaksen siniset kukkaruukut

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Sevillassa

Nyt on taas hyvä päivittää blogia kun on jotain kerrottavaakin. 

Viimeviikon lopulla en paljoa tehnyt. Kävimme Plaza Mayor ostoskeskuksessa ja sen lisäksi olen  kävellyt Fuengirolassa siellä täällä ja kierrellyt kauppoja. 
Sunnuntaina joukkueeni oli naisten Suomi-sarjan lopputurnauksessa, ja saivat hopeamitalit kaulaan! 

Kuva lainattu facebookista -Rockets Naiset- sivulta

Tällä viikolla oltiin tiistaina taas markkinoilla, jonka jälkeen jatkoin junalla Torremolinokseen.
Siellä muutama tunti tuli käveltyä ja sitten lähdinkin takaisin Fuengirolaan. 
Keskiviikkona kävin lääkärissä reilu viikon jatkuneen flunssan takia ja sain reseptillä kaksi eri lääkettä.

Sitten mennään päivään josta oikeasti on paljon kerrottavaa. Torstaina olimme Sevillassa Óle-lehden lukijamatkalla! Laitan taas kuvia ja kerron joistain kuvista hieman enemmän. 
(Osa kuvista on sinertäviä, koska on otettu bussin ikkunan läpi)

Lähdimme aamulla kahdeksalta Fuengirolasta, ja olimme illalla vähän ennen yhdekää kotona.
Ensimmäinen "nähtävyys" olikin jo ennen kun poikkesimme aamupalalle Espanjalaisen perheen omistamaan ravintolaan. 
Intiaanivuori. Jos on yhtään mielikuvitusta,  niin näkee makaavan intiaanin kasvot ja intiaanipäähineen

Intiaanivuori
Sevillaan päästyämme, otimme paikallisen matkaoppaan kyytiin. 
Matkalla näimme pavilionkeja jotka on rakennettu vuoden 1929 maailmannäyttelyä varten.  

Kolumbian paviljonki

Argentiinan paviljonki

Guatemalan paviljonki
Sevillassa ensimmäinen pysähdyksemme, missä pääsimme ulos oli Plaza de España joka sijaitsee Maria Luisan puistossa. 





Jokaiselle provinssille (maakunnalle) oli tehty alkovi. Siinä näkyi vaakuna, provinssin nimi, merkittävin tapahtuma ja Espanjan kartta jossa näkyi missä kyseinen provinssi sijaitsee. 
Malagan alkovi
Plaza de Españalta jatkoimme matkaa vanhaan Juutalaiskortteliin Santa Cruziin. Siellä on paljon sokkeloisia kujia ja kauniita rakennuksia.
Monissa ovissa oli niittejä, joista ennen vanhaa näki kuinka arvovaltainen henkilö talossa asuu. 



Kaupungin vanha muuri näkyy vasemmalla.
Pussauskatu nimi on tullut siitä, kun rakennusten pienet parvekkeet ovat niin lähellä toisiaan, että pystyt antamaan poskipusun vastapäätä asuvalle naapurille omalta parvekkeelta.
Pussauskatu 

 Juutalaiskorttelin jälkeen kävelimme maailman suurimman katedraalin ja Giraldan tornin luo. Katedraalissa sijaitsi myös Kolumbuksen hauta, jossa oli 15% hänen ruumiistaan. Girldan torniin sai  kiivetä jos halusi, ja minähän kiipesin. 

Giraldan torni ja osa katedraalista


Kolumbuksen hautaa kannattelee neljä kuningasta 

noin 2000 kg kultaa käytetty alttarin kultaamiseen

Giraldan tornista otettu kuva katedraalin aukiolle 


Katedraalia ja Sevillaa
Katedraalin vierailun jälkeen menimme syömään lounasta. Ruokailun jälkeen oli perinteisten arpajaisten aika. Olin tietenkin porukan nuorin, arpaonni osui kohdalle ja voitin valkoviinipullon jota ei ole vielä edes myynnissä. :)


Oli kaikin puolin mukava ja hieno kokemus käydä Sevillassa, vaikka kaikkea siitä kaupungista ei nähnyt. Siellä vierähtäisi varmaankin helposti viikko, kun tutustuisi kaupungin eri osiin ja nähtävyyksiin!